En siis ala mitään paheitani tunnustaa (ne ovat jo tiedossa), vaan sainpas Lankapirtin Matleenalta tällaisen ilostuttamaan muuten surullisten uutisten ja vieläpä töiden täyteistä iltaa:

1931773.jpg

Kiitoksia paljon Matleena! Sinun blogissasi kävin sattumalta ensimmäisen kerran ehkä reilu viikko sitten katsomassa upeita käsitöitäsi. Pistän nyt vahingon kiertämään eteenpäin. Toistaiseksi aktiivisessa seurannassa on sen verran vähän blogeja, että kaikilla oli 25% todennäköisyys saada tämä kunniamerkintä. Jotenkin nyt valitsin muutaman blogin, joille merkintä lähtee:

Henna: Hennan käsityöblogi
Yksi ensimmäisistä suht usein vakoilemistani blogeista. Kiva käydä katsomassa tutun tytön hienoja käsitöitä ja muita turinoita!
Piia: Puikoissa Piituski
Blogi, johon kommentoin komean murtheen takia ekalla vierailulla ja sitten vastauksesta tajusin, että tuttuhan se tämäki tyär on.
Jonna: Purrrrls - blogi kissoista ja käsitöistä
Tarviiko otsikosta muuta päätelläkään kuin että blogin sisältö on mieleeni :) Eihän noista aiheista nyt kovin huonoa blogia voikaan saada :P
Menna Huu: Sukkalandia
Blogi, jota en ole kovinkaan pitkään seurannut, mutta ansaitsee tämän tunnustuksen nimensä mukaisesti mahtavan ihanista sukista, joita käyn kuolailemassa ja huokailemassa.
Jaana: JaanaMaa
Jaanan upeista neuletöistä (ja ompeluksista!) jaksaa kyllä lukea kateesta vihreänä :)

Olisihan tähän voinut luetella oikeastaan kaikki blogit, joita käyn seuraamassa, koska enhän huonoja ja epäkiinnostavia blogeja tilaisikaan :)

No niin, nyt olen pakoillut töitä tarpeeksi. Ei kait se auta ko jatkaa noiden opiskelijoiden töiden lukemista. Jos olisin ollut reipas, niin olisin ollut jo kutomassa monta tuntia, mutta kun olen haaveillut, niin eipä sitten ollakaan. Tera nukkuu tuossa sohvalla ja Pikseli on yläkerrassa yhdessä huoneessa. Jotenkin tuntuu, että Tera on vähän pehmennyt pikkukissille, mutta ei vielä uskalla kyllä kontaktiin päästää. Tera, Tera... Miksi olet niin pässi?! Niin ihanaa seurata Kissin ja Pikselin tutustumista, ei ole tappelua tullut, vähän Kissi on sähissyt ja tietysti jahtaavat toisiaan, mutta ystävällismielistä ja kissamaista toimintaa. Olisi mukavampi katsella tuollaista illat kuin vahtia, ettei Tera ja Pikseli joudu metrin säteelle toisistaan. Eihän tässä kauaa olla totuteltu, eli annetaan kaikille aikaa!