Eniron alekuponkien joukossa oli lipuke myös Kirjokkaan putiikkiin Iihin. Toisella puolella luvattiin -50% kirjontatyöstä ja toisella puolella -30% askarteluostoksesta. Teinkin sitten tänään iltapäivällä retken Iihin, kunhan selvisin päänsärkyjen äidistä, joka oli ilmeisesti kosto koko viikonlopun ahkerasta ristipisteilystä. Maltoin tänään siis pysyä erossa ristipistotyön tekemisestä, mutta yhden kirjontapaketin tuolta Kirjokkaasta toki hankin ;) Valitettavasi liikkeen valikoima, ei ole yhtä laaja kuin nettikaupan. Tykästyin Michael Powellin suunnitelemiin malleihin ja tällaisen otin matkaan. Lisäksi vitskalla mukaan lähti DMC:n pieni mallikirjanen, jossa oli erilaisia sydänaiheisia malleja.

1245184334_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Askartelualennuskupongin myötä olin hieman pohtinut, josko nyt sitten kokeilisin esimerkiksi 3D-askartelua. Kaupan hyllyjä tutkiessa vastaan tuli kissa- ja enkeli-aiheisten 3D-arkkien lisäksi aivan ihana kartonkikokoelma ja yksi korttipaketti, jonka ajattelin ottaa ihan vaan aloittelijan inspiraatioksi.

Ja voi hyvänen aika kun noita olikin kiva värkkäillä! Tässä on ensimmäinen tuotokseni, jonka tein tuosta viimeksi mainitusta korttipaketista. Ei tarvinnut siis leikellä mitään, sommitella vaan.

1245184372_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pahoittelut surkeasta kuvasta. En malttanut odottaa huomista ja valoisampaa keliä :) Otan huomenna uusinnan. Yksinkertainenhan on kaunista ja tuollaiseksi kortti jääkin. Tämä menee todennäköisesti hääkortiksi, sillä häitä meillä vielä tänä kesänä riittää.

Toinenkin onnittelukortti on aluillaan, mutta se jäi vielä vähän kesken. Aika rankkaa puuhaa käsille tuo leikkeleminen nimittäin. Eiköhän se huomenna ole kuitenkin valmis, joten palataan silloin asiaan! Yllätyin kyllä suuresti, että tykästyin tähän puuhaan, sillä olen ajatellut, että en todellakaan ole mikään näpertelijä- tai askartelijaihminen. Toinen ongelma on huono mielikuvitukseni, mutta jos aloittaisi ihan yksinkertaisista, niin jospa siitä kehittyisi sitten pikku hiljaa.