Jos monille ensimmäinen adventti on Hoosianna-virren sunnuntai, minulle mieluisin adventtivirsi onkin numero 2 eli Avaja porttis ovesi. Kävinkin sitä tänään veisaamassa tuomiokirkossa, kun kuoromme avusti messussa muutamalla laululla.

Sitten käsitöihin. Koska ulkona on niin pimeää, niin jouluvaloja on tehnyt mieli viritellä jo pidempään. Pihalle laitoimmekin jo jokin aika sitten valot, mutta joulutähti kiipesi ikkunaan perjantaina samalla, kun viritimme ikkunaan uudet verhot. Ompelin ne perjantaina. Kangas on sama kuin keittiön pöydän vahakangas ja verhokangas jouduttiinkin hankkimaan Kokkolasta saakka (kiitos anopille!), kun Oulusta sitä sai enää sinisenä. Vähän totuttelua vaatii noin leveät verhot, kun aiemmin meillä on olohuoneessa ollut puolet kapeammat verhot.

1259527980_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ompelukone on nyt hurissut muutenkin reippaasti. Ensin valmistui pari salaista juttua pukinkonttiin. Kangas on Sinooperista (Tildaa jälleen) ja työt esittelen paremmin sitten jouluaaton jälkeen, mutta tässä pari tunnelmakuvaa.

1259527588_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1259527800_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun kerran kone oli esillä, niin samalla tein pari pientä juttua. Neulatyynyä minulla ei ole ollut ja tässä ompeluhommissa olen pari kertaa leväyttänyt nuppineularasian pitkin keittiön lattiaa - ei kiva. Samoin tarkoitus on ollut tehdä kirjoen neulavihko ompelu- ja parsinneuloille, mutta tekemättä se sekin vielä oli :) Pieni roskis ompelukoneen viereen osoittautui myös tarpeelliseksi kun langanpätkiä ja pientä kangassilppua oli pitkin maailmaa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, kun kerran kangasta jäi ja tämmöistä syntyi.

1259528124_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kudinrintamalla on ollut aika hiljaista, sillä minulla on selvästi ristipisto- ja ompelukausi menossa. Yhden lahjan sain kutoen tässä jokin aika sitten valmiiksi mutta siitäkin kuvia myöhemmin. En ole äitiyslomalla saanut aikaan läheskään kaikkea, mitä olin suunnitellut tekeväni, mutta onhan tässä vielä aikaa ennen joulua - valmiiksi tulee mitä tulee :) Loppuun vielä kuva ompelupisteestä ja väsyneestä pikkuapulaisesta, joka kameran esiinottamiseen kylläkin taas heräsi.

1259527499_img-d41d8cd98f00b204e9800998e