Kesän viimeiset häät ovat takana. Kivoja juhliahan nämä ovat, mutta rajansa kaikella: viidet häät kesässä on jo kohtuullisen paljon. Varsinkin jos niistä neljät sijoittuu kuukauden sisään ja samalla on työt ja opinnot päällä. Mutta nyt siis kesä on kai virallisesti ohi: maanantaina yliopisto täyttyy taas opiskelijoista ja saan itsekin hetken aikaa keskittyä ihan vaan töihin. Mukavaa sekin. Huippujuttu ensi viikon kalenterissa on varaus kollegan kanssa pidettävälle teehetkelle käsitöiden parissa. Todettiin, että tuollainen tapaaminen jos mikä parantaisi työssäjaksamista. Keskiviikkona siis kutimen kanssa kuppilaan!

Sitten muutamia kuvia. Torstaisella häälahjanmetsästysreissussa päätyi mukaan myös ihanaista turkoosia Marimekon Pirputparput-kangasta. Tuo kuosi on söpö ja värikin oli kiva. Ja vieläpä alekangas! Kangas huusi pakasta haluavansa puhvihihaiseksi paitapuseroksi kenties kera smokkirypytetyn miehustan. Kun olisi vaan aikaa alkaa väsätä!

1869147.jpg

Tänään sain alulle taas yhden koulutyön eli pirtanauhan. Lähdin taas perse edellä puuhun, eli sen sijaan, että olisin kokeillut pirtanauhaa ihan yksinkertaisesti ilman sen kummempaa kuviota, niin pitihän se valita vähän haastavampi malli. Äidin armoisella avustuksella sain lappilaistyylisestä pirtanauhasta kopion alulle. Itse osasinkin sitten kuvion merkata ylös! Villalankojen sijaan vain käytän puuvillalankaa. Mukavaa puuhaa oli ainakin tuo alkupään tekeminen. Katsotaan meneekö hermot itse kuvion tekemisessä. Kopio on siinä mielessä vajaa, että matikan ope oli taas laskenut langat väärin ja ottanut kahdeksan ruskean lankapätkän sijaan neljä... Nuo pienet kokonaisluvut on tosi pirullisia! Ihania vihreän sävyjä, eikö! Langat ovat tekstiilityön luokasta. Tästä on tarkoitus tulla vyö. Siinä tarkoituksessa on myös tuo mallina toiminut pirtanauha, joka on muuten äitin tekemä.

Ensin pari kuvaa mallinauhasta:

1869239.jpg

1869240.jpg

Sitten itse teossa:

1869158.jpg

1869160.jpg

Etsi molemmista kuvista Kissi! Herra Tossavaista kiinnosti tuo puuha ihan hirveästi. Lankoja, mmm...

Ja tämä onkin sopiva aasinsilta seuraavaan kuvaan, joka esittää kevään remontti- ja rymsteerauspuuhissa kesken jäänyttä käsityökaapin järjestelyä. Olkoon tämä "Ennen"-kuva.

1869152.jpg

Iso kasa lankoja odottelee pahvilaatikossa vaatehuoneessa. Noissa ylähyllyn pusseissa on kankaita ja niille pitää hommata pahviset säilytyslaatikot, jolloin tämä kaappii jäisi langoille, tarvikkeille, lehdille ja kirjoille. Tai katsotaan, mitä mahtuu... :) Toivottavasti tämän kuun loppuun mennessä voin laittaa "Jälkeen"-kuvan.

No niin, siinäpä oli viikonlopun tärkeimmät. Huomenna töissä matikan opetusta ja menenpä aamupäivällä itsekin opiskelemaan pitkästä aikaa luonnontieteitä, eli yhdelle kemian kursseille. Saapa nähdä, osaanko enää mitään.