Kylläpäs nyt on marjat, kun meinaa työt ja kuoroilut haitata käsitöiden tekoa. Töissä on nyt parit todella tiukat viikot tulossa, kunnes siellä puolella tilanne laukeaa ja pääsen harjoitteluun tokaluokkalaisten pariin. Sitä ennen kuitenkin pitäisi saada parit kurssit vietyä päätökseen ja arvioitua. Lisäksi noihin opintoihin liittyen olisi vielä 3,5 esseetä tekemättä ja ne pitäisi myös jouluun mennessä rypistää.

Kuoroilussa sen sijaan helpotus tulee jo ensi viikonlopun jälkeen. Kaikki kiinnostuneet vaan lauantaina 15.11. klo 14 Oulun yliopiston Saalastinsaliin kuuntelemaan 15-vuotiasta TeeKua! Illalla on sitten vuosijuhlat, jippii!

Niin, käsityöt siis seisovat sumassa. Olen jo henkisesti valmistautunut siihen, että en ehkä ehdi saada kaikkea suunnittelemaani valmiiksi jouluun mennessä, mutta en nyt vielä lyö kuitenkaan hanskoja tiskiin.

Nyt eipä muuta kuin tarkistamaan vielä parit opiskelijoiden työt ja sitten takaisin viime viikkoisten askartelujen kimppuun.