Ja näin se pikkuinen takki sitten valmistui!

1252522452_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja aika ihana siitä tulikin :) Ohje oli siis Garnstudion ja se löytyy täältä. Lankana käytin Austermann Stepin Classicia, jossa on kyllä paljon nättejä värejä. Vähänhän tuo aloe vera -ominaisuus menee ehkä tuossa hukkaan, mutta noh. Älyttömän kiva ohje! Vaikka koko ajan tehtiin oikeaa silmukkaa, niin tylsää ei silti tullut, sillä lyhennetyt kierrokset ja langanvaihdot pitivät mielen sopivan virkeänä. Hauskaa tässä on myös se, että takissa on vain kaksi saumaa, nimittäin yksi molempien hihojen alareunassa. Koko takki tehtiin siis pötkönä nappilistasta toiseen. Eli eipä muuta kuin suosittelen lämpimästi! Ainoa asia, mikä minua mietitytti tai on mietityttänyt ennenkin on lankojen vaihdot noissa raidoissa. Tein nyt niin, että kudoin joka toisella kierroksella viimeisen silmukan molemmilla langoilla, että langanjuoksuja ei jäisi alareunaan. Miten esimerkiksi raidoitetuissa sukissa vaihdetaan lankaa? Ei kait joka kerta tarvitse katkaista lankaa?

Housujahan tämä takki nyt huutaa. Jostain SK:sta olen katsonut henkselihousuja ja teen ehkä ne. Resorit ja yläosa tulisi keltaisella mutta suurin osa muuten vihreällä, koska sitä jäi enemmän. Tosin joutunen ehkä hakemaan lankaa lisää, en usko että tuo jämä riittää vaikka sitä ihan hyvin onkin. Uskoisin henkselihousujen olevan käytössä kätevämmät kuin tuon ohjeen mukaiset housut. Mutta mitään kokemustahan minulla ei ole, joten mutulla mennään :)

Kutomiset pitäisi malttaa jättää vähän vähemmälle nyt, koska "harrastukseni" eli kemian opiskelu vie taas lähiaikojen illat, koska ensi viikolla olisi tentti. Vihreä kemia aiheena, joten siihenhän kyllä vihreiden pöksyjen kutominen passaisi ;)

Ai niin, se ristipisto-ohje, jota aiemmin metsästin löytyi Suuren Käsityölehden toimituksesta kysymällä ja hehän ihan lähettivät ohjeen minulle värikopiona. Jos jollakulla muulla kiinnostaa niin mallit runotauluihin "Mistä on pienet tytöt/pojat tehty?" löytyy numerosta 7/1997.

Ja lopuksi vielä tämän vauvanhuuruisen kirjoituksen päätteeksi sopiva kuva maanantailta. Joku muukin meillä taisi innostua äitiyspakkauksesta! Huonosta kuvanlaadusta vastaa kännykkäkamera.

1252523532_img-d41d8cd98f00b204e9800998e